Satumaa Alhainen

TAIKAMETSÄN JOULULKUUN KIRJE

” Tulkaa tänne vaan
kaikki katsomaan,
kuinka pieni kynttilämme
saadaan syttymään.

Nyt alkaakin sitten jo joulukuu ja on aika kiittää teitä kuluneesta syksystä. Meillä on touhukas syksy takana ja touhua riittää myös joulukuussa, vaikka rauhoitummekin joulun odotukseen.

Marraskuu alkoi syysnaamiaisilla, jossa tanssimme, lauloimme ja herkuttelimme. Marraskuussa käsittelimme erilaisia tunteita. Opettelimme tunnistamaan tunteita erilaisten tunnekorttien avulla.  Keskustelimme siitä, miltä mikäkin tunne tuntuu ja missä se tuntuu. Askartelimme jokaiselle oman kiukkuhirviön. Pääsimme myös seuraamaan päiväkodin eläinteatterin esittämää näytelmää päiväkodin arjesta, jossa asiat menivätkin vähän mönkään. Yhdessä sitten mietimme, miten missäkin tilanteessa tulisi toimia niin, että kaikilla olisi kiva ja turvallista olla päiväkodissa. Kelausnappia painamalla kelattiin näytelmän kohtaus alkuun ja tehtiin kohtaus uudestaan toivotulla tavalla. Tämä oli Taikametsäläisistä hauskaa, kun aikuiset liikkuivatkin kelatessa takaperin.

Marraskuussa pääsimme seuramaan myös varjoteatteri- esitystä kolmesta jäniksestä ja peikosta. Esityksen jälkeen jokainen pääsi kokeilemaan varjokuvien tekemistä. Marraskuun lopulla vietimme vielä valon ja varjon juhlaa.

Lasten oikeuksien päivänä harjoittelimme tunne ja turvataitoja. Keskustelimme siitä, että jokaisen keho on erilainen ja arvokas, ja jokaisen kehossa on osia, joihin ei saa koskea ilman lupaa. Opettelimme uimapuku säännön mm. katsomalla väestöliiton ja pikkukakkosen tekemän videon tunne ja turvataidoista. Opettelimme myös päiväkodin hätäpoistumistien ja keskustelimme siitä, miten eri vaaratilanteissa tulisi toimia.

Liikunnassa meillä on ollut erilaisia temppuratoja. Ihan paras temppurata oli, kun pääsimme käymään Halikon liikuntahallilla. Pääsimme hyppimään trampalle ja volttimonttuun, kiikkumaan renkaissa, kiipeilemään ja hyppimään puolapuilta, ryömimään patjatunneleista ja vaikka mitä kivaa. Sydämellinen kiitos tästä kaikesta Juhanille, Hillan iskälle. Halikon liikuntahallille matkasimme bussilla ja sekin oli osalle Taikametsäläisistä uusi kokemus.

Marraskuussa askartelimme isille heijastimet ja vietimme isänpäivää aamukahvin ja heijastinradan merkeissä.

 

Metsässä olemme rakentaneet kevytpressuista majan, jossa olemme laulaneet Aamuhämärässä- laulua, jonka vanhemmat kuulevatkin joulujuhlassa. Majassa olemme leikkineet ja istuskelleet lyhdyn valossa. Metsässä harjoittelimme myös käsitteitä suuri, pieni, pitkä ja lyhyt käyttäen hyödyksi luonnonmateriaaleja. Viskarit leikkasivat lisäksi lehdistä pieniä ja suuria kuvia. Marraskuun aikana Taikametsäläiset mitattiin seinälle askarreltuun puuhun. Näin olemme havainnollistaneet sitä, että kaikki ovat eri kokoisia ja jotkut voivat olla myös saman pituisia. Keväällä sitten katsomme, kuinka paljon olemme syksystä kasvaneet.

Marraskuun lopulla vietimme vielä pikkujouluja laulellen ja tonttuillen sekä glögiä ja pipareita maistellen.

Joulukuussa askartelemme jouluaskarteluja, laulamme joululauluja, leivomme pipareita, viemme joulua metsäneläimille, tutkimme, mitä mahtaa löytyä joulukalenterista ja rauhoitumme jouluiseen tunnelmaan.

Joulukuussa tapahtuu:

6.12 Itsenäisyyspäivä. Päiväkoti suljettu.

9.12 Viemme metsäneläimille joulua

10.12 Joulupolku Salon kirkossa (Ilmoitathan, jos lapsenne ei saa osallistua)

12.12 JOULUJUHLAT päiväkodilla lapsille ja vanhemmille klo 17:30-18:30

18.12 Jouluruoka

23.12.-27.12. Päiväkoti Satumaa Alhainen joululomalla

(Hoidon varanneille joulupäivystys 30.12 – 31.12.2019 sekä 02 – 03.01.2020 Satumaa Paltassa)

Lopuksi muistutamme, että teillä vanhemmilla on mahdollisuus osallistua lapsenne varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja toiminnan arviointiin antamalla meille palautetta, sekä tuomalla esille ehdotuksia ja toiveitanne. Palautetta tai ideoita voitte myös laittaa sähköpostilla osoitteeseen satu@paivakotisatumaa.fi

Ihanaa joulun aikaa kaikille!
Jemppa ja Minna

 

 

LORULAAKSON JOULUKUUN KUUKAUSIKIRJE

”Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö Joulu on..?”

Ensimmäinen talvikuukausi on edessä ja joulukin on melkein ovella. Päiväkoti Satumaa on valmistautunut jouluun tunnelmavaloilla ja kynttilän valossa syöden sekä joulumusiikkia kuunnellen. Loppuvuoden hämärästä on muodostunut Päiväkoti Satumaahan tunnelmallinen kuukausi, joka on täynnä käsinkosketeltavaa odotusta tulevasta Joulunajasta.

Marraskuussa juhlittiin monet juhlat. Kuun alussa vietettiin syysnaamiaisia, jossa lapset saivat pukeutua juhlateeman mukaisesti. Lorulaaksossa nähtiin monen monta pientä kurpitsaa sekä muita hauskoja asuja. Riemukas päivä sisälsi herkuttelua ja yhteisellä laulu hetkellä oli laulun lisäksi lapsille suunniteltua zombie-zumbaa.

Liikunnallisia hetkiä on myös vietetty hämärässä taskulampuilla sekä erilaisilla temppuradoilla.

Marraskuun aikana juhlittiin päiväkodilla myös isänpäivää isien/läheisen aamukahvilla. Kahvittelun lisäksi päiväkodilla oli pieni suunnistusrata. Heijastin suunnistusta taskulamppujen valossa sekä muita varjo leikkejä onkin leikitty pitkin kuukautta. Taskulamput ovat olleet mukana myös metsäretkillä. Lamppujen avulla on ollut jännää kurkistaa pieniin koloihin ja metsä näyttää ihan erilaiselta lampun valossa.

Kädentaitoina valmistimme heijastinkankaasta heijastimet, jotka annettiin iseille lahjaksi. Heijastin kankaasta lapset saivat myös leikata paloja, joista tehtiin tilkkutyö seinälle. Lisäksi kuun aikana on kokeiltu sabluuna maalausta sekä piparien ja käpyjen koristelua maalin, liiman sekä suolan avulla.

Marraskuussa on myös valon ja varjon teeman lisäksi harjoiteltu värejä. Kaikki isot Lorulaaksolaiset tunnistavat hienosti värejä ja pienet ovat samalla voineet harjoitella sanoja. Isommat ovat harjoitelleet värejä värisuurennuslasien avulla.

Lasten oikeuksien päivää vietettiin harjoittelemalla tunne ja turva taitoja. Päiväkodissa järjestettiin turvakävely sekä katsoimme Pikku Kakkosen kehon-osista sekä uimapukusäännöstä koskevan videon.

Marraskuu huipentui Valon ja varjon juhlaan sekä lasten omiin pikkujouluihin. Molemmissa juhlissa on laulettu kauden lauluja ja nautittu tunnelmasta. Lorulaakson lempilauluja on Valonsäde sekä uusi piparilaulu. Laulujen lisäksi lorulaaksossa lorutellaan päivittäin, tämän hetken suosikki on eläin aiheinen loru, joka alkaa sanoin ”Tikka puuta koputtaa…”

Pikkujouluissa kurkistimme ensimmäisen kerran Lorulaakson tulevaan joulukalenteriin. Paketista löytyi pieni Hiiri Hiirulainen ja jouluinen tarina. Paketti sisälsi myös kuusen valot sekä tähden ja pikkuruisen oven. Joulukuun aikana kurkistamme päivittäin joulukalenteriin ja kuulemme jatkoa Hiiri Hiirulaisen tarinaan. Luvassa on myös joka päivälle pienoista tonttujumppaa sekä jouluista puuhailua mm. piparien leivontaa. Itsenäisyyspäivän alla valmistamme perinteiset itsenäisyyden kynttilät sekä valmistaudumme tulevaan Joululaulu iltaan. Tunnelmallista joulun aikaa.

 

Joulukuun tärkeät päivät:

06.12 Itsenäisyyspäivä, päiväkoti suljettu

10.12 Joulupolku Salon kirkossa

(Ilmoitathan meille, mikäli lapsenne ei saa osallistua seurakunnan järjestämään tuokioon, tällöin lapselle järjestetään muuta toimintaa päiväkodilla)

12.12 Päiväkoti Satumaan joululauluilta lapsille ja vanhemmille

klo. 17.30 – 18.30

18.12 Joululounas

23.12 – 03.01.2020 Alhaisten yksikkö joululomalla

(Hoidon varanneille joulupäivystys 30.12 – 31.12.2019 sekä 02 – 03.01.2020 Satumaa Paltassa)

 

Lopuksi muistutamme, että teillä vanhemmilla on mahdollisuus osallistua lapsenne varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja toiminnan arviointiin antamalla meille palautetta, sekä tuomalla esille ehdotuksia ja toiveitanne. Palautetta tai ideoita voitte myös laittaa sähköpostilla osoitteeseen satu@paivakotisatumaa.fi

 

Jouluisin terveisin, Sini ja Lotta